Syntynyt 1966 Kuopiossa. Asuu ja työskentelee Vantaalla.
Jyrki Mustosen taiteen keskiössa ovat tavarat, esineet, välineet- sekä niiden kantamat merkitykset. Usein teoksissa esiintyneet on kuvattu puhdasta valkoista taustaa vasten valokuvamaisen tarkasti. Syntyy vaikutelma vitriinistä, suojatusta tilasta, johon kuvauksen kohde on suljettu, tuotu näkyville. Toiminta on lakannut, liike on pysähtynyt.
Mustonen kuvaa tyypillisesti esineitä, jotka ovat tai ovat olleet käytössä, osina elämää. Ne ovat omistajilleen tärkeitä, kantavat sisällään poikkeuksellisen paljon merkityksiä: loppuun hiihdetty suksisauva, työkalut, 60-luvun repaleinen Aku Ankka-lehti, rutistettu olut-tölkki. Tavaroihin ja esineisiin liittyy ja on liitetty tunteita, muistoja, toiveita ja ajatuksia.
Mustosen teoksista välittyy yhtäältä haikea ja toisaalta toiveikas, elämää kunnioittava tunnelma. Haikeus syntyy elämän rajallisuudesta, siitä tietoisuudesta, että jossain vaiheessa liike väistämättä pysähtyy.
Mustosen teoksia on mm. Lääketeollisuus Oy:n, Turun Seudun Osuuspankin, Oy Veho Ab:n, Fazer Oy:n, TS-yhtymän, Oy Panda Ab:n, Taloustutkimuksen, Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan, G-man Tools Ruotsi, Suomen valtion ja Felix-Abban kokoelmissa.
Mustonen on pitänyt yksityisnäyttelyitä sekä osallistunut useisiin yhteisnäyttelyihin eri puolilla Suomea.
